26.2.2002

Kokkolan käräjäoikeuden tuomio 8.9.1998

Virallisen syyttäjän vaadittua A:lle, B:lle ja C:lle rangaistusta velallisen epärehellisyydestä ja avunannosta siihen eli siitä, että

1) A oli 30.12.1992 - 26.2.1993 tietäen odotettavissa olevien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojien etuja, ilman hyväksyttävää syytä lahjoittanut vaimolleen B:lle 60 000 markan arvoisen osuutensa eräästä tilasta, 22 663,60 markan arvoiset osakkeet ja 400 000 markan arvoisen tilan sekä siten menettelyllään aiheuttanut maksukyvyttömäksi tulemisensa;

2) B oli 30.12.1992 - 26.2.1993 tietäen A:n taloudellisista vaikeuksista tahallaan edistänyt A:n syyksi kohdassa 1 luettua tekoa osallistumalla lahjoituksiksi tarkoitettuihin oikeustoimiin allekirjoittamalla kauppakirjoiksi nimettyjä asiakirjoja;

3) C oli 13.1.1993 tietäen odotettavissa olevien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojien taloudellisia etuja, ilman hyväksyttävää syytä lahjoittanut tyttärilleen 150 000 markan arvoisen tilan ja siten aiheuttanut maksukyvyttömäksi tulemisensa;

käräjäoikeudessa oli esillä kysymys, olivatko A ja C X Oy:n luottojen takaajana sekä X Oy:n maksettavaksi asetetun vekselin asettajana ja siirtäjänä olleet oikeustoimia tehdessään rikoslain 39 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla velallisia.

Käräjäoikeus totesi, että velallisen epärehellisyydessä voi rikoslain 39 luvun 1 §:n nojalla tekijänä olla vain velallinen. Lainvalmisteluasiakirjoissa ei tarkemmin määritelty, mitä velallisella tarkoitettiin. Niissä oli tuotu esiin kuitenkin, että velallisella tarkoitettiin ylipäänsä henkilöä tai yhteisöä, jolla oli jokin saaminen suoritettavana. Samoin lainvalmisteluasiakirjoissa oli tuotu esiin, että velkoja-asema voi perustua velallisen antamaan velkasitoumukseen tai muuhun nimenomaiseen velvoittautumiseen.

Takaaja, vekselin asettaja ja siirtäjä olivat joka tapauksessa antaneet nimenomaisen sitoumuksen velkojatahoon nähden velan maksamisesta. Lainvalmisteluasiakirjoista ei ollut saatavissa ainakaan suoraa tukea vastaajien esittämälle tulkinnalle siitä, että takaajaa tai vekselin asettajaa ja siirtäjää ei voitu pitää velallisina. Se, olivatko A ja C olleet lainkohdassa tarkoitetulla tavalla velallisia, riippui täysin siitä, mitkä olivat olleet ne konkreettiset olosuhteet, joiden vallitessa A:n ja C:n viaksi väitetyt lahjoitukset oli tehty.

Käräjäoikeus totesi, että X Oy:n tappio tilikaudella 1991 oli ollut yli 1,1 miljoonaa markkaa ja vuonna 1992 yli 1,2 miljoonaa markkaa. Yhtiön omaisuus oli 25.2.1993 asetettu takavarikkoon. Yhtiö oli taloudellisen tilansa vuoksi joutunut hakemaan yrityssaneerausta 3.3.1993. Syytteissä lahjoitukset oli väitetty tehdyiksi 30.12.1992 - 26.2.1993. A ja C olivat, A hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana sekä C hallituksen jäsenenä, asemansa perusteella tienneet yhtiön taloudellisista vaikeuksista, joten heidän oli oikeustoimia tehdessään tullut mieltää varsin todennäköiseksi, että he joutuvat suorittamaan maksuja antamiensa sitoumusten nojalla. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi, että A ja C olivat olleet lainkohdassa tarkoitetulla tavalla velallisia ja kun A, B ja C olivat menetelleet syytteessä kerrotuin tavoin, he olivat syyllistyneet heidän viakseen väitettyihin rikoksiin.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Heikki Sneck sekä lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 22.11.1999

A, B ja C valittivat hovioikeuteen vaatien, että syytteet hylätään. A lausui muun muassa, että hänen asemaansa lainan takaajana tai vekselin siirtäjänä ei voitu verrata velallisen asemaan. Kauppoja tehtäessä hänen maksuvelvollisuutensa ei ollut vielä toteutunut. C puolestaan totesi, että laillisuusperiaate edellytti, että rikoksen tunnusmerkistön tulkinnassa pitäydytään sanatarkkaan tulkintaan. Sitoutuminen suorittamaan tietyssä tilanteessa toisen velka ei ollut sama asia kuin velkasuhteen syntyminen. Takaajan sisällyttäminen velallisen käsitteeseen oli mahdollista vain siinä tapauksessa, että siviilioikeudelliset säännöt määrittelisivät takaajan olevan rinnastettavissa identtisesti velalliseen.

Hovioikeus totesi, että rikoslain 39 luvun 1 §:ssä säädetyssä velallisen epärehellisyysrikoksessa tekijänä voi olla vain velallinen. Rangaistussäännöksen tarkoituksena oli turvata yleiseen velkojatahoon nähden se, ettei velallinen, tietäen jo olemassaolevien tai odotettavissa olevien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella tekonsa voivan vahingoittaa velkojiensa taloudellisia etuja, ryhdy lainkohdassa mainittuihin tekoihin ja siten aiheuta maksukyvyttömäksi tulemistaan tai olennaisesti pahenna maksukyvyttömyyttään.

Syytteen mukaan A ja C olivat olleet takausvastuussa X Oy:n veloista.

Kyseessä olivat olleet yhtiön velat. A:n ja C:n nyt kysymyksessä olevat luovutukset eivät olleet johtaneet yhtiön maksukyvyttömäksi tulemiseen tai olennaisesti pahentaneet yhtiön maksukyvyttömyyttä, koska he eivät olleet luovuttaneet yhtiön omaisuutta vaan omaa henkilökohtaista omaisuuttaan.

Hovioikeuden mukaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät, hallituksen esityksen perusteluista löytyvät määritelmät velallis- ja velkoja-asemasta liittyivät päävelkasuhteeseen. Kun lainsäädännöstä ei ollut löydettävissä tukea sille, että velan takaaja voitiin tietyin edellytyksin rinnastaa päävelalliseen, hovioikeus katsoi, ettei velalliskäsitettä tullut tulkita käräjäoikeuden lausumilla perusteilla laajentavasti.

Sen vuoksi hovioikeus muuttaen käräjäoikeuden tuomiota hylkäsi A:ta, B:tä ja C:tä vastaan ajetut syytteet.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Björn Hagman, Johan Eklund ja Kaija Suvilehto-Nieminen. Esittelijä Marjukka Huuskonen.

Perustelut

A ja C, joista A on ollut X Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja sekä C sen hallituksen varsinainen jäsen, ovat antaneet vuonna 1990 yleistakauksen yhtiön veloista ja kirjoittautuneet 27.5. - 23.12.1992 joko asettajaksi tai siirtäjäksi yhtiön puolesta hyväksyttyihin vekseleihin. Yhtiö on hakeutunut yrityssaneeraukseen 4.3.1993 ja asetettu 17.8.1993 konkurssiin. A ja C on todettu 29.9.1994 varattomiksi ja heidät on asetettu 6.3.1996 konkurssiin.

Syytteen mukaan A ja C olivat, A 30.12.1992 - 26.2.1993 ja C 13.1.1993, tietäen odotettavissa olevien taloudellisten vaikeuksiensa perusteella tekojensa voivan vahingoittaa velkojiensa etuja ilman hyväksyttävää syytä lahjoittaneet omaisuuttaan, A vaimolleen ja C tyttärilleen, ja siten aiheuttaneet maksukyvyttömäksi tulemisensa. Kysymys on siitä, voidaanko A:n ja C:n katsoa oikeustoimet tehdessään olleen laissa tarkoitettuja velallisia, kun heidän edellä kerrottuihin sitoumuksiin perustuvat maksuvelvollisuutensa on vahvistettu tuomioistuimen ratkaisuilla vasta vuonna 1994.

Rikoslain 39 luvun 1 §:n mukaan velallisen epärehellisyyteen voi tekijänä syyllistyä velallinen. Lain esitöissä (HE 66/1988 s. 158) on todettu velallisella tarkoitettavan henkilöä tai yhteisöä, jolla on jokin saaminen suoritettavana. Velallisen asema voi perustua velkasitoumukseen tai muuhun nimenomaiseen velvoittautumiseen, mutta se voi syntyä myös muulla perusteella, kuten verovelvollisuuden, elatusvelvollisuuden tai vahingonkorvausvelvollisuuden johdosta.

Rikosoikeudellisen vastuun kannalta ongelmallisia ovat velvoitteet, joiden osalta sitoumus tai muu peruste on ollut olemassa väitettyjen velallisen tekojen aikaan, mutta joiden osalta maksuvelvollisuutta ei tuolloin ole vielä syntynyt tai vahvistettu. Perustellusti voidaan katsoa, että silloinkaan, kun kysymyksessä on muu kuin velallista ensisijaisesti velvoittavaan sitoumukseen perustuva velka, ei voida asettaa yleistä vaatimusta, jonka mukaan velallisen rikoksia koskevissa tunnusmerkistöissä tarkoitettu velallisen asema syntyisi vasta, kun maksuvelvollisuus on vahvistettu tuomiolla. Toisaalta velvoitteiden erilaisista perusteista johtuen yhtenäistä sääntöä siitä, milloin näiden rikosten kannalta merkityksellinen velallisen asema syntyy, on vaikea asettaa. Sanotusta seuraa, että velalliskäsitteen tulkinta on välttämätöntä ja oikeutettua edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa rikoksen tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa sekä tekijälle kohtuudella ennalta-arvattavissa.

Rikoslain 39 luvun velallisen rikosta koskevien säännösten tarkoituksena on suojata rahoittajien ja muiden velkojien taloudellista etua samoin kuin luotonannon perustana olevaa luottamusta velallisen rehellisyyteen tämän jouduttua taloudellisiin vaikeuksiin. Velkojatahojen suojan tarve ei riipu velvoitteen perusteesta. Maksukyvyttömyystilanteita koskevassa lainsäädännössä velallisen käsitettä käytetään yleisesti laajassa merkityksessä. Omavelkainen takaus on sitoumus vastata päävelasta kuin omasta velastaan. Vekselin asettaja tai siirtäjä on puolestaan toissijaisena vekselivelallisena vastuussa vekselin maksamisesta muun muassa, jos hyväksyjä ei suorita maksua erääntymisajankohtana ja vekseli protestoidaan. Takaajan samoin kuin toissijaisen vekselivelallisen, joka tulee tietoiseksi päävelallisen tai vekselin hyväksyjän taloudellisista vaikeuksista, on siten viimeistään tuolloin varauduttava siihen, että hän joutuu sitoumuksen täyttämään. Edellä todetun perusteella Korkein oikeus käräjäoikeuden tavoin katsoo, että rikoslain 39 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun velallisen epärehellisyyteen voi syyllistyä myös henkilö, jonka velkavastuu perustuu omavelkaiseen takaukseen tai toissijaisen vekselivelallisen asemaan.

Kysymys siitä, ovatko A ja C olleet rikoslain 39 luvun 1 §:ssä tarkoitetuin tavoin velallisia ryhtyessään syytteessä tarkoitettuihin oikeustoimiin, tulee näin ollen ratkaista ottaen huomioon heidän vastuitaan koskevat olosuhteet oikeustointen ajankohtana. Ottaen huomioon A:n ja C:n asema yhtiössä X Oy:n taloudellisen tilanteen on täytynyt olla heidän tiedossaan. A:n ja C:n on siten täytynyt vuoden 1992 lopulla ja 1993 alussa ymmärtää, että heidän yhtiön puolesta antamansa omavelkaisen takauksen perusteella takauksen piiriin kuuluvat yhtiön velat tulevat heidän maksettavikseen. Syytteessä tarkoitetuista vekseleistä kaksi oli tuolloin jo protestoitu. Yhtiön tilaan nähden A:n ja C:n on täytynyt tietää, että he joutuvat maksuvelvollisiksi myös muiden syytteessä tarkoitettujen vekselien osalta. Se, että maksuvelvollisuuksia koskevat tuomiot on eri syistä annettu vasta myöhemmin, on näissä olosuhteissa merkityksetöntä.

Koska A:n ja C:n tulot ovat olleet riippuvaiset yhtiön taloudellisesta tuloksesta, heidän on syytteessä tarkoitettujen lahjoitusten ajankohtana myös täytynyt olla tietoisia olemassa olevasta tai odotettavasta taloudellisesta kriisistään. Luovuttaessaan käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla omaisuuttaan A ja C ovat tietäen tekonsa voivan vahingoittaa velkojiensa taloudellisia etuja aiheuttaneet maksukyvyttömäksi tulemisensa ja siten syyllistyneet rikoslain 39 luvun 1 §:ssä tarkoitettuun velallisen epärehellisyyteen.

Käräjäoikeuden tuomiossa lausutuin perustein Korkein oikeus katsoo B:n syyllistyneen avunantoon velallisen epärehellisyyteen.

Käräjäoikeuden tuomitsemat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten vahingollisuuteen ja niistä ilmenevään tekijöiden syyllisyyteen.

Tuomiolauselma

Muutokset hovioikeuden tuomioon:

A tuomitaan velallisen epärehellisyydestä (tekoaika 30.12.1992 - 26.2.1993) 10 kuukaudeksi vankeuteen. Vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 30.6.2003.

Lainkohta: Rikoslain 39 luvun 1 §.

C tuomitaan velallisen epärehellisyydestä (tekoaika 13.1.1993) 6 kuukaudeksi vankeuteen. Vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 30.6.2003.

Lainkohta: Rikoslain 39 luvun 1 §.

B tuomitaan avunannosta velallisen epärehellisyyteen (tekoaika 30.12.1992 - 26.2.1993) 4 kuukaudeksi vankeuteen. Vankeusrangaistus on ehdollinen. Koeaika alkaa Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä ja päättyy 30.6.2003.

Lainkohdat: Rikoslain 39 luvun 1 §, 5 luvun 3 §.

Ehdollinen vankeusrangaistus voidaan määrätä pantavaksi täytäntöön, jos tuomittu tekee koeaikana uuden rikoksen, josta hänet tuomitaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Erkki-Juhani Taipale, Eeva Vuori, Mikael Krogerus, Liisa Mansikkamäki ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Satu Saarensola.